torstai 16. maaliskuuta 2017

Viikonloppumatka Kölniin

Tehtiin viime viikonloppuna pitkästä aikaa viikonloppumatka. Päätettiin itseasiassa vasta torstaina illalla, että suunnataan viikonloppuna Kölniin. Meiltä ajomatkaa Kölniin on noin 2,5-3 tuntia, joten päätettiin lähteä lauantaina aamulla ja takaisin palattiin sunnuntaina iltasella. Hyvin ehdittiin vajaassa parissa päivässä tutustua kaupunkiin. Lauantaina kierrreltiin hieman kaupungilla ja tehtiin vähän ostoksia. Kölnissä on mielestäni tosi hyvät shoppailumahdollisuudet, ja kauppoja löytyi keskustan alueelta hurjasti. Itsellä on vain shoppailut aikalailla vähentyneet tytön syntymän jälkeen ja kauppojen kiertely on pikkulapsen kanssa aika paljon nopeampaa kuin ennen, siispä tälläkään kertaa ei hirvästi tullut osteltua. Sunnuntaina sitten nautitiiin hotelliaamiasesta (parasta hotellimatkoissa :)) ja sen jälkeen suunnattiin vielä kiertelemään hieman nähtävyyksiä. Me kyllä tykättiin Kölnistä kovasti! :) Valittiin vielä hyvä viikonloppu matkalle, koska lämmintä oli 15 astetta ja aurinko paistoi. Hyvä sää on jatkunut tämänkin viikon ja nytkin istun partsilla auringonpaisteessa, lämmintä varmasti lähemmäs 20 astetta :) No, viikonlopuksi onkin sitten luvattu taas sadetta, joten pitää nauttia näistä hyvistä päivistä!















 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti