tiistai 18. lokakuuta 2016

Mitä olen oppinut

Pikkuinen tyttömme täyttää pian jo 9kk. Hän on viimeisen parin viikon aikana ottanut useita kehitysaskelia eikä enää tunnu pieneltä vauvalta (vaikka toki hän kovin pieni on vieläkin :)). Tyttö viihtyy nyt paljon lattialla leikkien, haluaa nousta itse istumaan ja konttausasentoon ja harjoittelee liikkumista. Itsestäkin on alkanut viimeisen kuukauden-parin aikana tuntua, että kaikki on helpottunut. Tytön ukki kävi meillä täällä vierailulla ja kehui useaan otteeseen kuinka kiltti ja rauhallinen lapsi meillä on. Siitäkin itse ehkä tajusi kuinka rankalta alkuajat pienen vauvan kanssa tuntuivat. Ensimmäisen lapsen kanssa kaikki on toki aina uutta (ja varmasti myös osittain siksi rankkaa), mutta olen useissa tilanteissa miettinyt mitä olen oppinut ja mitä olisi myös voinut tehdä toisin. Vaikka meidän tyttöllä ei mikään helpoin pikkuvauva-aika ollutkaan, niin en päivääkään hänen kanssaan muuttaisi, tiedän nyt vain enemmän, jos joskus samassa tilanteessa olen uudestaan.

Tutti!
Meitä ohjeistettiin ettei vauvalle saisi antaa tuttia parin ensimmäisen viikon aikana, jotta hän oppii syömään rintaa oikein. Minulla oli aluksi vaikeuksia imetyksen kanssa, kun tyttö ei jaksanut pienestä koostaan johtuen imeä tarpeeksi maitoa rinnasta, joten halusimme noudattaa tätä ohjetta. Kun lopulta tarjosimme tytölle tuttia hänen ollessaan reilun kuukauden ikäinen, ei hän sitä huolinutkaan. Olin olettanut, että toki kaikki vauvat syövät tuttia enkä edes tiennyt, että voisi käydä niin ettei tyttö tuttia huolisi. Meidän tyttö itki melko paljon vauvana, joten olisin toivonut tuttia edes hieman helpottamaan tilannetta. Hän lisäksi nukkui hyvin katkonaisesti hyvin pitkään (on vasta viimeisen kuukauden aikana alkanut nukkua paremmin) ja olisin halunnut tähänkin kokeilla auttaisiko tutti. 

Imetyksestä ei kannata stressata!
Epäilin jo ennen tytön syntymää, että tuleeko imetys sujumaan hyvin. Kun tytölle piti pienestä koosta johtuen alkaa antaa lisämaitoa jo synnytyssairaalasta lähtien, koin jo tuolloin epäonnistuneeni imetyksen kanssa. Yritin neuvolan ohjeiden mukaan saada lisämaidot purettua vähentämällä määriä pikkuhiljaa. Kun se ei onnistunut ohjeiden mukaisella vaudilla, koin taas huonoa omatuntoa. Lopulta päätin etten stressaa asiaa, koska pääasia oli kuitenkin, että tyttö saa tarvittavan ravinnon (oli se sitten korviketta tai rintamaitoa) ja voi hyvin. Siskonikin tuolloin minulle sanoi, että ihan normaaleja lapsia niistä korvikkeen saajistakin kasvaa :) Ja melkein heti kun lopetin murehtimisen, alkoi tyttö syödäkin tarpeeksi suuria annoksia imetyksellä eikä lisämaitoa enää tarvittu.

Tuttipullo!
Meidän tyttö joi tosiaan pullosta pari ensimmäistä kuukautta lisämaitoa. Kuitenkin kun lisämaidot saatiin purettua ja tuttipullosta juonti väheni ja loppui, emme edes tarjonneet pulloa eikä tyttö lopulta enää hyväksynytkään pulloa. Jos vauvan koittaisi opettaa juomaan pullosta pidemmän aikaa, antaisi se mahdollisuuden isällekin hoitaa syöttöjä ja lähentyä vauvan kanssa. Näin äitikin pystyisi joskus olemaan pidempään kuin muutaman tunnin poissa ja isä pystyisi mahdollisesti joskus auttamaan yösyötöissäkin. Jos ei korviketta tarvitsisi antaa, niin voisi pumpata omaa maitoa ja syöttää sitä pullosta silloin tällöin.

Päiväunet!
Meidän tyttö nukkuu kyllä hyvin päiväunia autossa ja vaunuissa, mutta kotona ollessa hän suostuu nukkumaan vain minun vieressäni. Jos yritän poistua vierestä tytön nukahtaessa, hän herää vähintään parin minuutin kuluttua eikä välttämättä nukahda enää uudestaan. Olen itse ehkä totuttanut hänet tähän, joten tyttö ei osaa enää nukkua ilman minua päiväunia. Tyttö nukkui kovin huonosti noin 7-8kk ikään saakka, joten tarvitsin itsekin usein päiväunia ja jäin hänen viereensä nukkumaan. Olisi ehkä voinut yrittää laittaa tyttöä nukahtaessaan omaan sänkyyn, mutta en ajatellut asiaa tuolloin. 

Kannattaa mennä itsekin ajoissa nukkumaan!
Olen aina ollut yökukkuja ja valvonut myöhään, joten helpommin sanottu kuin tehty. Olisi varmasti helpottanut väsymystä, jos vauvan kanssa olisi mennyt aiemmin nukkumaan! Haluan kuitenkin omaa aikaa tytön mentyä nukkumaan, joten edelleenkin valvomme miehen kanssa yleensä melko myöhään. Tosin nykyään myöhään on meille 11-12, ennen se olisi varmasti ollut paljon myöhemmin :D

Miten tyttö onkaan voinut olla noin pieni?!? :)


2 kommenttia:

  1. Voi kun tulee ikävä kun lukee näitä juttuja, pusuja tätin pikkuiselle, joka kasvaa niin kovaa kyytiä <3 Onneksi sitä tajusi nauttia vuosi sitten kun sai olla niin läsnä nuo kasvun ihan alkuajat, nyt kun eletään ihan eri puolilla maapalloa jää suuri osa toisen kasvun vaiheista ihan kokematta :( Mukava tämä blogi, että voi täällä seurata teidän eloa! Me täällä kasvetaan enää leveyssuunnassa, siinä ei ole mitään kaunista seurattavaa.

    VastaaPoista